Olemme viimeisen parin-kolmen vuoden aikana toteuttaneet hallittua muutosta, jotta pysyisimme myös jatkossa punnituksen ja punnitukseen liittyvien palveluiden kehityksen eturintamassa. Kaiken toteuttamamme kehityksen lisäksi toimintaympäristömme on joutunut mukautumaan globaalia uutisvirtaa hallinneen koronapandemian ikeessä. Ilokseni voin kuitenkin todeta, että henkilöstömme teki myös vuonna 2020 esimerkillisesti töitä ja kykenimme ylittämään budjetoidut tulostavoitteemme.
Lahti Precisionin toiminta on siis vakaalla pohjalla. Muutimme 2019 keväällä uusiin remontoituihin tiloihin Mestarinkadulle. Suunnittelemiemme vaakojen tarkkuutta kunnoittaen uusien tilojen nimikilpailun voittajaksi vaikoitui ”Precision House”. Uudet tilat ovat tietysti aina uudet, vaikkakin puitteet olivat kunnossa jo edellisessäkin toimistossamme. Tärkein päämäärä tilojen saneerausta ja muuttoa suunnitellessa oli kuitenkin se, että ensimmäistä kertaa yhtiön koko henkilöstö löysi itsensä saman katon alta. Sittemmin olemme moneen kertaan todenneet, että tällä on ollut merkittävä positiivinen vaikutus yhteiseen kanssakäymiseemme ja kaikenlaiseen tiedonkulkuun. Tiimi on tiivistynyt. Onhan jokaisen Lahti Precisionin työntekijän syytä ymmärtää vähintäänkin perusteet siitä, mistä hyvä vaaka rakentuu. Vastaavasti kokeneempien vaaka-asiantuntijoidemme on tärkeää tietää, mitä kaikkea digitaalisella mScales-punnistuspalvelullamme on mahdollista toteuttaa ja saavuttaa.
Asiantuntemuksemme on aina tunnustettu korkealle tasolle ja olemme myös pyrkineet viestimään tätä aktiivisesti. Tästä huolimatta asiakkaiden kanssa keskustellessamme käy säännöllisesti ilmi, että toisinaan jopa verrattain tutut asiakkaat eivät tiedä, millaista monipuolista osaamista meiltä löytyy. Olemmekin parina edellisenä vuotena panostaneet markkinoinnin kehittämiseen ja tämä lehti on osa sitä kokonaisuutta. Lehden sisältö tarjoaa tietysti ainoastaan pintaraapaisun tuotteistamme ja osaamisestamme. Kannustankin kaikkia asiakkaita, suunnittelutoimistojen edustajia ja muita sidosryhmiä ottamaan asiantuntijoihimme yhteyttä, kun tarvitsette lisätietoa tuotteistamme tai palveluistamme.
Toivon, että Punnittu painos -lehden lukijat saavat uusia kehitysideoita liiketoimintansa tueksi. Vaikka huomisen iso kuva monella alalla on epäselvä, investointi moderniin punnitusteknologiaan kannattaa aina.
Juho Koskinen, toimitusjohtaja
Tämä blogi ilmestyi alun perin pääkirjoituksena Lahti Precision Punnittu painos -asiakaslehdessä, josta löydät tietoa tuotteistamme, ratkaisuistamme sekä alalla puhaltavista uusista tuulista. Tutustu asiakaslehteemme täällä.
Lataa opas vaakojen ja punnitusjärjestelmien suunnittelemiseen
Teimme oppaan, joka tarjoaa suunnittelijoille ja punnitusjärjestelmän hankinnasta vastaaville tietoa, miten punnitusjärjestelmän saa tiukasti kiinni nykypäivään ja tehot irti liiketoimintasi..
Lue lisääPunnittu painos
Punnittu painos 2022 on ilmestynyt! Asiakaslehdestämme löydät tietoa tuotteistamme, ratkaisuistamme sekä alalla puhaltavista uusista tuulista.
Lue lisää