Lahti Precision on punnituksen tulevaisuuden suunnannäyttäjä. Ammennamme osaamisemme vuosikymmenien mittaisesta historiastamme punnitus- ja annostusratkaisujen parissa yhdistäen tähän digitalisaation ja ohjelmisto-osaamisen. Meillä on osaamista ja resursseja ottaa vastuullemme punnitusjärjestelmien toimituksia eri teollisuudenaloille, mutta toimitamme myös erityyppisiä punnituskomponentteja teollisuuden tarpeisiin. Kokonaisvaltainen näkemyksemme tuleekin parhaiten esiin juuri siinä, että kartoitamme aina ensin asiakkaan tarpeen ja tarjoamme asiakkaan toimintaa parhaiten hyödyttävät ja tehostavat ratkaisut.
Etsimme parhaat punnitusratkaisut asiakkaiden yksilöllisiin tarpeisiin
Jokaisen asiakkaan punnitustarpeet ovat yksilöllisiä. Meidän tehtävämme on tunnistaa nämä tarpeet ja tehdä niiden perusteella ehdotus parhaaksi näkemästämme ratkaisusta. Jos ajatellaan vaakaa kaikessa yksinkertaisuudessaan, sen peruskomponentit ovat punnitusanturi, anturin asennussarja sekä vaakapääte. Ympärille tulee sitten erilaisia liittymiä ja lähtöjä ylöspäin sen mukaan, millaisiin järjestelmiin vaakaa ollaan liittämässä.
Lisäksi on paljon esimerkiksi toimialoihin, käsiteltäviin materiaaleihin tai kyseessä olevaan järjestelmäkokonaisuuteen liittyviä seikkoja, joita on otettava huomioon punnituksen toteutusta suunniteltaessa. Asiakkaan tarpeita, ja sitä myötä meidän toimintaamme määrittää myös esimerkiksi se, tarvitaanko vaa’asta saatua punnitustietoa kaupan perusteeksi. Tässä tapauksessa vaaka tulee varmentaa kaupalliseen käyttöön ja komponenttien tulee olla tarkoitukseen hyväksyttyjä.
Automaattinen vai ei-automaattinen vaaka?
Perinteinen ei-automaattinen punnitus on hyvin suoraviivainen tapahtuma ja se edellyttää punnituslaitteelta vain perusasiat. Punnittava objekti tai annos asetetaan vaa’alle, saadaan punnitustulos ja tämä kirjataan muistiin. Ei-automaattiseen vaakaan komponentteja on saatavilla monilta toimijoilta.
Niin sanottu automaattinen vaaka tuo uusia vaatimuksia myös komponenttien ja vaakalaitteen toimittajan osalta, eikä hyväksyttyjä komponentteja ole tarjolla monellakaan kotimaisella vaakatalolla. Punnituksen automatisoituessa ja tapahtumien jäljitettävyyden noustessa suurempaan rooliin vastaamme kokonaisuudesta, joka käsittää punnituslaitteen suunnittelun, rakentamisen, testauksen ja käyttöönoton. Toisin sanoen: kun vastaamme kokonaisuudesta, tulee meidän huolehtia täydessä mitassaan myös kokonaisuuden toimittamisesta.
Milloin erillisten punnituskomponenttien käyttö on suositeltavaa?
On tilanteita, jolloin komponenttien hankkiminen erikseen on suositeltavaa. Esimerkiksi osien vanhenemisen, kulumisen, laitteiden käyttötarpeen tai tuotannollisen paineen muutoksen myötä ei välttämättä ole asiakkaan edun mukaista hankkia uutta vaakaa, vaan modernisoida se käyttämällä saatavissa olevia varaosia ja komponentteja.
Toinen esimerkki on teollisen prosessin osakokonaisuuksista. Esimerkiksi siiloja tai kuljettimia valmistava yritys, joka tarvitsee loppuasiakkaalleen toimitettavaan tuotteeseen punnituksen, kääntyy meidän puoleemme. Tässä tapauksessa ei kannata myydä siilon valmistajalle siiloa, vaan me keskitymme punnitusratkaisun toteuttamiseen ja valitsemme parhaat asennussarjat ja komponentit.
Meillä on kokemusta erilaisista komponenteista, näkemystä eri toimialoilta ja erilaisten materiaalien käsittelystä ja haluamme käyttää osaamistamme asiakkaamme hyödyksi. Me emme myy mitä tahansa komponenttia, vaan otamme nykyhetken lisäksi huomioon myös asiakkaan tulevaisuuden tarpeet. Haluamme varmistaa, että asiakas saa parhaat komponentit, joita on saatavilla jatkossakin.
Kimmo Virtanen logistiikkatiimistä pitää huolen, että varastostamme löytyy aina tarvittavat komponentit
Laaja kokonaisuus selkiyttää vastuita ja on usein edullisempi
Vaakalaitteiden hankkiminen kokonaisuutena suunnittelusta käyttöönottoon samalta toimittajalta helpottaa esimerkiksi vastuuseen, laitteiden tekniseen toimintavarmuuteen, huoltoon sekä ylläpitoon liittyvissä kysymyksissä. Isoista hankinnoista puhuttaessa investoinnin kokonaishinta saattaa aluksi tuntua suurelta ja se saa pohtimaan myös muita vaihtoehtoja.
Kannattaa kuitenkin aina muistaa, että esimerkiksi vaa’an suunnitteluun, valmistamiseen, virittämiseen sekä muihin toimenpiteisiin tarvitaan paljon erikoisosaamista, joihin yrityksen täytyisi joka tapauksessa käyttää omia henkilöresursseja ja todennäköisesti myös ulkopuolista asiantuntemusta. Punnituslaitteistoa hankkiessa onkin hyödyllistä aina tehdä hyvin tarkat suunnitelmat ja muistaa, että pitkän elinkaaren laitteissa investoinnin onnistumiseen vaikuttaa ennen kaikkea moni muu asia kuin pelkkä hankintahinta.
Järjestelmätoimitukset voivat olla laajempia kokonaisuuksia sisältäen vaakojen ja anturien lisäksi esimerkiksi erilaisia toimilaitteita ja automaatiota. Myyjällä on vastuu palvella asiakasta kokonaisvaltaisesti ja hänen on kartoitettava tarkkaan punnitusratkaisun käyttötarkoitus, toimialakohtaiset lainalaisuudet ja tarpeet, punnittavat tai annosteltavat materiaalit, ympäröivät järjestelmät ja muut mahdolliset vaikuttavat tekijät. Parhaassa tapauksessa pystymme tarjoamaan ratkaisua, jota asiakas ei ole vielä tiennyt tarvitsevansa.
Kaupallisten vaakojen ensivarmennusoikeus laajentaa palveluamme
Lahti Precisionilla on vaakojen ensivarmennusoikeudet. Vaakojen ensivarmennus tarkoittaa, että sertifikaatein osoitetulla mandaatilla varmistetaan, että toimitetut vaa’at tai mittalaitteet ovat EU-tyyppitarkastustodistuksessa kuvatun tyypin mukaisia, täyttävät direktiivien vaatimukset ja soveltuvat täten kaupalliseen käyttöön.
Pienemmät tehtaallamme valmistettavat vaa’at voimme ensivarmentaa jo ennen toimitusta, jolloin asiakkaan tarvitsee vain asentaa vaaka paikalleen ja ottaa se käyttöön. Näin hänen ei tarvitse asennuksen jälkeen erikseen tilata varmennusta.
Suurempien vaakojen kohdalla käymme niiden toimituksen ja asennuksen jälkeen varmentamassa ne tunnetuilla massoilla ennen käyttöönottoa. Vaakojen ensivarmennus koskee valmistamiamme vaakoja, olivat ne sitten automaattisia tai ei-automaattisia. Ensivarmennus tarkoittaa sitä, että voimme todella auttaa asiakastamme kokonaisvaltaisella yhden luukun palvelumallilla, johon sisältyy kaikki vaa’an toimittamiseen liittyvä.
Asiantuntemustamme kannattaa hyödyntää jo investointia suunniteltaessa
Asiakkaamme ovat suurelta osin oppineet olemaan meihin yhteydessä jo projektin alkuvaiheessa ja kysymään mielipidettämme jo ennen varsinaisen suunnittelutyön aloittamista. Näin olemme päässeet käyttämään osaamistamme parhaiten asiakkaan hyödyksi.
Meiltä ostetaan asiantuntemuksen lisäksi myös helppoutta ja riskittömyyttä ja sen takia valitsemme asiakkaalle parhaiten palvelevat ja kokonaisedullisimmat vaihtoehdot. Kanssamme asioidessasi voit luottaa, että tarkastelemme vaihtoehtoja nimenomaan sinun etujesi valossa, vaikka se tarkoittaisikin sillä kertaa meille pienempää kauppaa. Haluamme, että olemme paras vaihtoehto myös sitten, kun mielessäsi on seuraava punnitus- tai annostuslaiteinvestointi tai kun tarvitset vaikkapa laitteesi elinkaaren huomioivan huoltosopimuksen.
Artikkelin kirjoittaja on komponentti- ja varaosamyynnistämme vastaava Erkki Salo, jolla on pitkä kokemus ja asiantuntemus myös laajemmista punnitus- tai annostusjärjestelmistä.
Haluatko kuulla lisää? Ota yhteyttä
Erkki Salo
Sales Manager, Weighing components and spare parts, Finland
+358 40 758 6524
erkki.salo@lahtiprecision.com
Lahti Precision on suunnitellut ja toimittanut laajempia annostus-, punnitus- ja sekoitusjärjestelmiä erilaisille irtomateriaaleille 70-luvulta lähtien.
Tutustu annostus ja punnitusjärjestelmiin
Inspecta myönsi Lahti Precisionille ensivarmennusoikeudet
Inspectan myöntämillä ensivarmennusoikeuksilla Lahti Precision Oy parantaa entisestään joustavaa vaakalaitteiden toimitusprosessiaan.
Automaatio on keskeinen osa Lahti Precisionin kokonaisajattelua
Laitteet eivät yksinään enää riitä hoitamaan tehtäviä tarpeeksi tehokkaasti ja tarkasti, vaan tarvitaan myös ohjausjärjestelmä ohjaamaan laitteita oikealla tavalla kohti haluttua päämäärää
Nordkalk Ruotsin logistiikkaan tehokkuutta autovaakojen modernisoinnin myötä
Kansainvälinen yritys on löytänyt vaakalaitteistojen modernisoimisesta, yhtenäistämisestä ja liittämisestä digitaaliseen mScales-punnituspalveluun toimivan ratkaisun logistiikkaprosessien virtaviivaistamiseen ja liiketoiminnan turvallisuuden parantamiseen.
Lataa opas vaakojen ja punnitusjärjestelmien suunnittelemiseen
Teimme oppaan, joka tarjoaa suunnittelijoille ja punnitusjärjestelmän hankinnasta vastaaville tietoa, miten punnitusjärjestelmän saa tiukasti kiinni nykypäivään ja tehot irti liiketoimintasi..
Lue lisää