Panostukset kiertotaloustoimialaan ja uusiutuvan energia-alan laitetoimituksiin näkyvät Lahti Precisionin myynnissä. Kuten yritysesittelyssämme mainitaan, teknologiamme mahdollistaa osaltaan asiakkaidemme käyttämien luonnonvarojen ja raaka-aineiden kestävän ja tehokkaan hyödyntämisen. Tämän lisäarvon painotus kasvaa vuosi vuodelta vastuunsa tuntevien teollisuusyritysten huomioidessa energiatehokkaita teknologioita kasvavassa määrin omissa liiketoimintaprosesseissaan. Entistä harvempi yritys turvautuu vanhanaikaisiin ja usein operatiivisesti tehottomiin ratkaisuihin.
Olemme kyenneet lyömään mukavasti kiilaa tähän saumaan ja esimerkiksi kuukausittain yhä useampi asiakas siirtyy käyttämään mScales -punnituspalvelua tai integroi tuotantoprosessiinsa modernia punnitusteknologiaa nykyaikaista automaatio-osaamistamme hyödyntäen. Konservatiivisemmat asiakkaat saattavat analysoida bisneskeissiä hiukan pidempään, mutta useimmiten on lopulta hienoa huomata miten hyvin meihin luotetaan.
Valitettavasti monet kasvualoillakin toimivat yritykset ovat joutuneet jarruttamaan kehityshankkeita epävarmuuden kasvaessa nykyisessä liiketoimintaympäristössä. Tämä on varsin ymmärrettävää, mutta liika poteroituminen ei ole hyväksi, jos samaan aikaan rohkeammat ja uudistushaluisemmat yritykset panostavat ja menevät näistä varovaisista ohi markkinaosuuksia ja kannattavuutta parantaen. Tärkeää on myös huomioida, että meillä on Lahdessa varsin laaja-alaista osaamista eli precisionilaiset kannattaa ottaa kehityshankkeisiin ajoissa mukaan. Näin teidän ei tarvitse asiakaspäässä hukata energiaa ei-ydinliiketoiminnan osa-alueelle, joka meillä on jo ennestään hyvin hallinnassa.
Kiertotalous ja vihreitä arvoja tukeva teollisuus tulee vahvistumaan varmasti Euroopassa myös seuraavina vuosina. Lahti Precision tulee jatkamaan panostuksiaan kilpailukykyisen teknologian kehittämiseen, jotta asiakkaamme saisivat merkittävää kilpailuetua kilpaillessaan omalla pelikentällään.
Ota yhteyttä
Juho Koskinen
Toimitusjohtaja / CEO
+358 40 5490 235
juho.koskinen@lahtiprecision.com
Jäätelötehdas Froneri luottaa Tamtronin punnitusratkaisuihin
"Olimme pyytäneet muitakin tarjouksia, mutta Tamtronin modernisointiratkaisuun oli helppo päätyä siksi, että edellisetkin punnituslaitteet olivat palvelleet niin hyvin,”
Yara Eco Oy sai tehokkaamman tuotantoprosessin fluiditekniikan ansiosta
Yara Eco Oy on Nokialla toimiva pohjoismaiden suurin lentotuhkan kierrätyslaitos. Tamtron on toimittanut Nokian tehtaalle fluidi-annostuslaitteita lentotuhkasiiloihin.
Lataa opas vaakojen ja punnitusjärjestelmien suunnittelemiseen
Teimme oppaan, joka tarjoaa suunnittelijoille ja punnitusjärjestelmän hankinnasta vastaaville tietoa, miten punnitusjärjestelmän saa tiukasti kiinni nykypäivään ja tehot irti liiketoimintasi..
Lue lisää