Työturvallisuus on Lahti Precisionille tärkeä asia, jonka kehittämiseen panostetaan ja suhtaudutaan aktiivisesti koko organisaation voimin. Oman henkilöstön hyvinvoinnin ja turvallisen työympäristön takaaminen on tietenkin vähintä, mitä vastuulliselta yritykseltä voidaan odottaa. Toisaalta työturvallisuudesta huolehtiminen on Lahti Precisionille tärkeä asia myös ulospäin. Monessa tehtaassa ja tuotantolaitoksessa työtehtäviä hoitaessa erilaiset turvallisuusluvat, -koulutukset ja -kortit ovat edellytyksenä työtehtävien suorittamiselle. Lupien asianmukainen ylläpitäminen on siis tärkeä osa Lahti Precisionin ammattitaitoa.
Olen tullut taloon mekaniikkasuunnittelijaksi vuonna 1993 ja nykyään työskentelen myynnissä tuotepäällikkönä. Vuodesta 1999 lähtien olen toiminut myös työnantajan valitsemana työsuojelupäällikkönä ja vastaan siis Lahti Precisionin omasta työturvallisuustyöstä ja sen kehityksestä. Vastuullani on myös se, että työntekijöiden erilaiset koulutukset ja luvat pysyvät ajantasaisina.
Työntekijä turvallisuustyön lähtökohta numero yksi
Yrityksen vinkkelistä katsottuna työtapaturmat ovat tietenkin kalliita ja niiden vaikutukset heijastuvat isossa kuvassa myös asiakkaalle: hintaan, toimitusaikoihin sekä laatuun. Puhumattakaan työtapaturmista koituvista mainehaitoista, jotka painavat brändiä sekä työnantajamielikuvaa voimakkaasti alaspäin. Meille tärkein motiivi turvallisuuden kehittämisessä on tietysti työntekijöiden terveys ja se, että työntekijät voivat tuntea olevansa turvassa omassa työssään. Yritysten vastuullisuus on nykyään keskustelun keskiössä ja siihen panostaminen monipuolisesti on myös meille tärkeä arvovalinta.
Lahti Precisionilla panostukset työturvallisuuteen näkyvät siinä, että vakavia työtapaturmia ei ole viime vuosina sattunut. Lähihistoriaan mahtuu myös muutama ”nollavuosi”, jolloin sairauslomiin johtaneita työtapaturmia ei ilmennyt lainkaan. Jokaisen työntekijän velvollisuus on ilmoittaa havaitsemistaan ongelmakohdista ja riskitekijöistä. Yrityksen johdon velvollisuus taas on pistää asiat kuntoon. Olemme pyrkineet osallistamaan työturvallisuuden kehitystyöhön koko organisaation ja tekemään siitä yhteisen asian, johon jokainen voi osallistua ja vaikuttaa. Jokapäiväisestä kenttätyöstä tarvitaan tietoa, jotta mahdollisia riskejä pystytään havaitsemaan. Yrityksen johdosta taas tarvitaan kiinnostusta, jotta kehittämiseen löytyy päätöksiä ja tarvittavia resursseja.
Havainnot kentältä tärkeitä kehityksen ja ennaltaehkäisemisen kannalta
Työturvallisuuteen liittyvät havainnot ovat avainasemassa työturvallisuuden kehittämisessä. Meillä kannustetaan siihen pitämällä raportoinnin kynnys mahdollisimman matalalla, prosessi helppona ja palkitsemalla havainnoista tai läheltä piti -tilanteiden raportoimisesta. Prosessi on jatkuva. Tarkastelemme koko ajan uusia keinoja, jolla voisimme saada enemmän havaintoja työarjesta.
Linkki turvallisuushavaintojen tekemiseen löytyy yrityksen intran etusivulta. Se on jo itsessään tärkeä viesti henkilöstölle siitä, että asia on tärkeä ”etusivun juttu” ja siihen suhtaudutaan sen ansaitsemalla vakavuudella. Järjestelmää kehittäessä lähtökohtana onkin ollut, että ilmoittamisen ”polku” on vaivaton ja kynnys näin kaikin puolin mahdollisimman matala. Ilmoituksiin kannustetaan muutenkin sisäisessä viestinnässä. Meille ei ole tärkeintä, että ilmoitukset ovat kieliopillisesti oikein kirjoitettuja tai että kuvat ovat täydellisiä. Keskeistä on, että saamme näitä asioita ja riskitekijöitä tietoomme, jotta niihin voidaan puuttua ajoissa.
Olemme muuttaneet nykyisiin Precision Housen tiloihin muutama vuosi sitten ja kaikki osastot toimivat nyt saman katon alla. Edelleenkin saamme hyödyllisiä havaintoja siitä, miten tilat saadaan toimimaan nykyisessä käytössä mahdollisimman riskittömästi ja yhteistyössä eri osastojen kanssa.
Yritysjohto aktiivisena osallistujana työturvallisuuden kehittämisessä
Vähintään neljä kertaa vuodessa kokoontuva työsuojelutoimikunta käsittelee havainnot ja muita työturvallisuuteen liittyviä asioita. Toimikuntaan kuuluu työsuojelupäällikkö, demokraattisesti valittavat työsuojeluvaltuutetut, henkilöstöpäällikkö, työterveyslääkäri ja työterveyshoitaja, sekä vähintään yksi esimies. Näin näkemyksiä saadaan mahdollisimman monesta vinkkelistä.
Kokouksissa käydään läpi raportit mahdollisista työtapaturmista, läheltä piti -tilanteista ja työsuojeluilmoituksista, ja tehdään päätelmiä sekä suunnitelmia siitä, miten vastaavanlaiset tilanteet saataisiin jatkossa estettyä. Kokouksessa käsitellyt asiat ja huomiot viedään tiedoksi aina myös johtoryhmälle.
Puhumme myös toimitusjohtajan kanssa suoraan paljon työsuojeluun ja työturvallisuuteen liittyvistä asioista. Kyllä meillä täällä Lahti Precisionilla välittyy oikeasti sellainen tunne, että työntekijällä on merkitystä ja hänelle halutaan taata turvalliset olosuhteet työskentelyyn. Ja se tietenkin motivoi myös minua työsuojelupäällikkönä.
Apuvälineiden ja palveluiden kautta prosessinomaisuutta työsuojeluun
Lahti Precisionilla on käytössä erilaisia työturvallisuuden ylläpitoon ja kehittämiseen tähtääviä järjestelmiä. RiskiArvi -ohjelmiston avulla arvioidaan riskejä. Sen avulla käymme määräajoin hyvin johdonmukaisesti erilaisia riskitekijöitä alueittain läpi. Saamme näin kokonaiskuvaa ja dataa yrityksen työturvallisuuteen liittyvistä asioista.
Työympäristön organisointiin ja työmenetelmien standardisointiin pureutuvan 6S-siisteysindeksin avulla taas käydään kerran kuukaudessa vaihtuvalla ryhmällä kaikki osastot listan mukaan läpi ja varmistetaan, että niissä on kaikki työturvallisuuteen liittyvät asiat kunnossa.
Olemme myös tehneet työsuojelutoimikunnan kokouksien yhteydessä työturvallisuutta hieman erilaisista kulmista tarkastelevia turvallisuuskävelyitä, joissa kierretään kaikki toimitilat läpi keskittyen aina johonkin yhteen yksittäiseen osa-alueeseen, esimerkiksi valaistukseen. Kävelyn lopuksi ryhmän havainnot sitten kootaan työturvallisuuden kehitystyön käyttöön. Toimitusjohtaja on usein myös turvallisuuskävelyillä mukana.
Yhtenä ongelmana työturvallisuuden ylläpitämisessä ja kehittämisessä on lait, asetukset ja määräykset, joiden muutoksista yrityksen täytyy käytännössä ottaa itse selvää. Rambollilta on ostopalveluna hankittu erinomainen Lawly-palvelu. Siinä on yhtenä osana työsuojelu, joka auttaa meitä pysymään ajan tasalla muuttuvista laeista ja säädöksistä. Lain vaatimukset käydään läpi, laitetaan kuntoon Lahti Precisionin osalta ja kirjataan Lawlyyn. Tarvittaessa palvelun kautta tulee konsultti kouluttamaan muuttuvista määräyksistä. Palvelu myös muistuttaa ja ilmoittaa määräaikaisista toimenpiteistä, kuten esimerkiksi savunpoistoluukkujen tai vesipostien tarkastuksista.
Työturvallisuus osana Lahti Precisionin ammattitaitoa
Omalla työpaikalla tehtävän työturvallisuustyön lisäksi Lahti Precisionin toiminnassa erilaiset työturvallisuuteen liittyvät luvat ja kortit ovat hyvin keskeisessä asemassa. On työturvallisuuskorttia, tulityökorttia, sähköturvallisuuskorttia, ensiapukorttia ja muita lupia, joita tarvitsemme toimiessamme tehtaissa, tuotantolaitoksissa, logistiikkakeskuksissa tai muissa asiakkaan toiminnalle keskeisissä paikoissa. Eri työnkuvissa tietenkin erilaiset vaatimukset. Joskus työturvallisuuskorttia vaaditaan jopa myyjiltä. Lahti Precisionilla periaatteessa kaikilla onkin työturvallisuuskortti. Vaikka kaikilta ei sitä omassa toimenkuvassa vaadittaisikaan, saa siihen liittyvät koulutukset ajattelemaan asioita työturvallisuuden kannalta ja huomioimaan omassa työssään työturvallisuuteen liittyviä asioita.
Yleisen lakisääteisen ensiapuvalmiusvelvoitteen mukaan henkilöstöstä tulee olla noin 10 prosenttia ensiapukoulutettuja, riippuen työpaikasta ja sen riskeistä. Lahti Precisionilla EA-koulutettuja on 65–70 prosenttia, joka on huomattavasti vaadittavan vähimmäismäärän yli. Se takaa, että jokaisella osastolla ja jokaisessa asiakkaan luona suoritettavassa toimenpiteessä on vähintään yksi ensiapukoulutettu Lahti Precisionilainen.
Sisäisellä rekisterillä pidetään turvallisuusosaamisen ajantasaisena
Kaikki työntekijät ovat ylläpitämässäni rekisterissä, jossa on korttien sekä lupien suoritus- ja umpeutumispäivämäärät visusti kirjattuna. Työsuojelupäällikkönä muistutan aina asianomaista itseään kortin lähestyvästä umpeutumisesta. Rekisteriä hyödyntämällä voin myös kätevästi aikatauluttaa koulutusten järjestämisen omissa toimitiloissamme. Tai mikäli täällä järjestetty kurssi ei aikataulullisesti jollekin sovi, niin huolehditaan siitä, että hän löytää sopivan ajankohdan yleisistä koulutuspäivistä.
Erilaisten korttien ja lupien lisäksi Lahti Precisionilla oma työohjeensa, jossa pyritään varmistelemaan työturvallisuutta. Isommissa laitoksissa ja tehtaissa saattaa olla vielä tehdaskohtainen koulutus ja tehdaskohtaiset suojavaatimukset, jotka pitää omaksua ennen työskentelyyn oikeuttavan luvan saamista. Voi siis sanoa, että Lahti Precisionin työntekijä on varustettu erinomaisella työturvallisuuteen liittyvällä tietotaidolla, sekä asianmukaisella varovaisuudella, missä hän ikinä liikkuukin.
Hyvinvointia ja ammattitaitoa
Työntekijöiden hyvinvoinnista huolehtiminen on Lahti Precisionille arvovalinta ja kunnia-asia, sekä yksi tapa toimia sosiaalisesti vastuullisesti työntekijöitä kohtaan. Työturvallisuuteen liittyvän valistustyön yksi lähtökohdista onkin, että henkilökunta ei ajattelisi työturvallisuutta erillisinä toimenpiteinä, vaan kiinteänä osana kokonaisuutta, joka tekee Lahti Precisionista turvallisen paikan työskennellä.
Ulospäin taas Lahti Precisionin turvallisuusosaaminen näyttäytyy osana sitä vakaan ammattitaidon kokonaisuutta, joka tekee meistä arvostetun ja kokonaisvaltaisen asiantuntijan. Asiakasyritysten ei tarvitse jännittää, onko asiantuntijoillamme luvat kunnossa ja homma hallussa.
Artikkelin kirjoittaja Erkki Salo on työskennellyt palveluksessamme vuodesta 1993 – nykyään myynnissä tuotepäällikkönä. Vuodesta 1999 lähtien hän on toiminut myös työsuojelupäällikkönä ja vastaan Lahti Precisionin työturvallisuustyöstä ja sen kehityksestä.
Haluatko kuulla lisää? Ota yhteyttä
Erkki Salo
Sales Manager, Weighing components and spare parts, Finland
+358 40 758 6524
erkki.salo@lahtiprecision.com
Kokenut metsäteollisuuden laitetoimittaja ymmärtää työturvallisuuden merkityksen
Suunnittelemme ja valmistamme sellupaalikuljetinlinjoja paperi- ja kartonkitehtaiden massanvalmistuksen tarpeisiin. Toimitamme myös paperi- ja kartonkikoneiden alle tulevat hylkykuljettimet, joiden avulla paperi- tai kartonkihylky saadaan syötettyä pulpperiin ja hylky saadaan hyödynnettyä uudestaan raaka-aineeksi.